19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Hyvän toivon kappeli

Surun kohdatessa

02.10.2017, 10:19 /  päivitetty 16.05.2018, 22:16
Pääkaupunkiseudulla vainajan siunaa tavallisesti oman seurakunnan pappi riippumatta siitä, missä siunaustilaisuus järjestetään. Siunauksen voi toimittaa myös tuttu pappi.

Läheisen kuolema on aina raskas tapahtuma. Tunnemyrskyn keskellä on lisäksi ryhdyttävä hoitamaan monia käytännön asioita. Hautausjärjestelyt ovat omaisten vastuulla, mutta seurakunta on tukena ja apuna.

Hautaustoimistot huolehtivat vainajan kuljetuksista, myyvät arkkuja ja uurnia sekä hoitavat omaisten pyytämät hautaukseen liittyvät asiat. ‍

Hautaan siunaaminen tapahtuu yleensä kahden-kolmen viikon kuluessa kuoleman jälkeen. Helsingissä siunauksia toimitetaan tiistaista lauantaihin.

Siunaustilaisuus järjestetään hautausmaan kappelissa, kirkossa tai haudalla. Hautaukseen liittyvät asiat voi hoitaa soitolla Helsingin seurakuntayhtymän hautapalveluihin, p. 09 2340 6000.

Ennen hautaamista täytyy olla lääkärin allekirjoittama hautauslupa tai kuolintapauksen tulee olla kirjattuna väestötietojärjestelmään. Hautapalveluissa varataan hautapaikka, siunauskappeli, hautaus aika, sekä sovitaan mahdollisesta tuhkauksesta. Mikäli siunaus tapahtuu muualla, esimerkiksi syntymäpaikkakunnan kirkossa, varataan hautapalveluista erikseen hautaanlaskuaika. Lauttasaaren kirkossa tapahtuvaan siunaukseen varataan kirkkoherranvirastosta, p. 09 2340 4300. Siunausajan varauksessa sovitetaan yhteen omaisten toiveet, kirkon varaukset, papin aikataulu ja muistotilaisuuden pitopaikka.

Mikäli vainaja oli kuollessaan evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen, kirkon käytöstä ei peritä maksua. Muilta peritään tilavuokra.

Siunaavan papin palvelut ovat kaikille maksuttomia.

Yhteydenpito pappiin ja kanttoriin

Pääkaupunkiseudulla vainajan siunaa tavallisesti oman seurakunnan pappi riippumatta siitä, missä siunaustilaisuus järjestetään. Siunauksen voi toimittaa myös tuttu pappi.

On tärkeää, että omaiset ja pappi tapaavat ennen siunausta. Tapaamisessa sovitaan siunauksen kulusta, ja pappi saa tietoa vainajan elämästä sekä omaisten odotuksista. Tässä yhteydessä voit keskustella luottamuksellisesti sellaisistakin asioista, joita ei toivota siunaustilaisuudessa otettavan esille. Tapaaminen on myös hyvä tilaisuus käydä läpi kuolemaan liittyviä tunteita.

Siunaustilaisuuden musiikista vastaa kappelin tai seurakunnan kanttori. Hän osaa auttaa sopivan musiikin valinnassa. Hautausvirsien ohella muut vainajalle rakkaat virret tai laulut sekä kirkkovuoden ajankohtaan liittyvät virret soveltuvat tilaisuuteen hyvin