16.04. Onneksi olkoon: Patrik, Jalo | Palaute
Hyvän Paimenen kirkko

Musiikkileikkikoulut syksyllä Pakilassa

24.05.2016, 14:32 /  päivitetty 24.05.2016, 14:49

Syksyn muskareiden ilmoittautuminen päättyy 24.6.

Musiikkileikkikoulut
Musiikki luo iloa ja eloa elämään. Se hellii ja tuudittaa uneen – tai toisinaan herättää. Joskus laulu itkettää, joskus laulu naurattaa – tai tarinan kertoo ihmeissään.

Seurakunnan musiikkileikkikoulussa lapsi saa tutustua musiikin maailmaan käyttäen kaikkia aistejaan. Tunneilla lauletaan, loruillaan, soitetaan, liikutaan ja kuunnellaan. Varhaisiän musiikkikasvatus on tavoitteellista toimintaa. Se kehittää ja vahvistaa monipuolisesti lapsen keskittymis- ja tarkkaavaisuustaitoja, rytmitajua, sosiaalisia taitoja, itseilmaisua ja itsetuntoa.

Kirkon muskarityön tavoitteena on myös tukea vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa. Hengelliset laulut, kotiseurakunta ja sen toiminta sekä muut samassa elämänvaiheessa olevat perheet tulevat vähitellen tutuiksi.

MUSIIKKILEIKKIKOULU syyskaudella 2016
Ryhmät kokoontuvat kerhotila VälKessä (Välitalontie 71) tiistaisin. Muskarin syyskausi alkaa 23.8.

9.30-10 Vauvamuskari (3-12kk)
10-10.30 Muskari 1-3v
10.30-11.10 Muskari 3-6v (ilman vanhempia)

Muskareita on syyskaudella 15 kertaa. Syyslomalla (vko 42) ei pidetä muskaria. Joulujuhlia vietetään kaikille ryhmille yhteisesti tiistaina 13.12 klo 17 Hyvän Paimenen kirkossa. Muskarikausi maksaa 65 e/lapsi ja 55 e/seuraava sisarus.