25.01. Onneksi olkoon: Paavo, Pauli, Paul, Paavali | Palaute
Haagan seurakunta

Blogi: Lähetyssaarnaajilta mallia

01.06.2020, 12:28
Elämäni ensimmäisestä lähetystyöreissusta on kulunut kolme kuukautta. En kertonut Kaakkois-Aasiassa Jeesuksesta enkä rakentanut kaivoja, vaan olin helsinkiläisten kirkollisveronmaksajien puolesta tutkimassa, mitä kirkon suurin lähetysjärjestö suomalaisten tuella oikein käytännössä tekee. Sain matkalla jonkinlaisen oivalluksen siitä, mitä kirkon pitäisi tehdä, ihan kaikkialla, myös Helsingissä.
Kuvassa eri-ikäisiä thaimaalaisia rukoilemassa jumalanpalveluksessa

Nuorena ihmettelin lähetystyöhön lähtevien varmuutta. Mielikuvat pakanamaiden valkoisista valloittajista olivat ahdistavia. Tavatessani oikeita lähettejä käytin kaikki tilaisuudet hyväkseni ja kyselin suoraan, mitä he ajattelivat muista uskonnoista ja kulttuureista ja käännyttämisestä. “Miten voit olla varma, että tarjoamasi usko on parempaa ja todempaa kuin joku muu?” En koskaan saanut huonoja vastauksia, vaan mietiskeleviä ja inhimillisiä, epävarmojakin vastauksia.

Eräs sanoi, että hänelle lähetystyö on yksinkertaisesti kaikkien hyvien asioiden tasaamista, jotka olivat jakautuneet epätasaisesti. Hän oli saanut paljon, hän katsoi haluavansa antaa niille, joilla oli vähemmän. Kaikkea hyvää, hän sanoi: vettä, lääkkeitä, lukutaitoa, ammattikoulutusta, mutta myös kertomusta armosta ja vapaudesta, hän luetteli. Olisi ollut hienoa päästä jo nuorena näkemään, mitä työ on käytännössä. Tosin voi olla, että se oli 1990-luvulla vielä hiukan erilaista kuin nykyisin.

Thaimaassa ja Kambodzassa on vähän kristittyjä ja vielä vähemmän luterilaisia. Lähetysseura auttaa näitä pieniä seurakuntia. Vavahduttavinta oli kuitenkin se, mitä järjestössä kutsutaan yhteiskunnalliseksi työksi. Sen idea ei ole enää aikoihin ollut suomalaisten lähetystyöntekijöiden toiminta, työ eikä visiot, ei saarnaaminen eikä viisastelu, vaan paikallisten ihmisten tukeminen siinä, mitä nämä haluavat tehdä oman elämänsä ja yhteisönsä parantamiseksi.

Lastensuojelu, lapsikaupan vastustaminen, neuvolat, ensikoti, lapsiin kohdistuvan väkivallan, hyväksikäytön ja laiminlyönnin ehkäisy, vammaisten lasten koulutus - siellä, missä nämä eivät kuulu valtiolle, paikalle pyrkivät kansainväliset ja paikalliset järjestöt. Ja kirkot. Siellä, missä ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä tyssäävät jo alkuunsa puutteeseen, sairauksiin, köyhyyteen ja marginaaleihin, järjestöt ja kirkot muodostavat voimaverkkoja. Niitä pitkin kuljetetaan kaikenlaisia elintarvikkeita ja muuta tärkeää, mutta ennen kaikkea niitä pitkin leviää ihmisen omanarvontunto.

Ihmisten täytyy voida lukea tärkeimpiä asioita omalla äidinkielellään. Luterilaisuuden syntyyn kuului tällainen ajatus. Suomessakin suomi oli ennen syrjäseutujen kieli. Kirkon tuella tehdään yhä kielityötä ympäri maailmaa. Kun Raamattua käännetään vaikeakulkuisessa maastossa elävän vähemmistökulttuurin henkitoreissaan pihisevälle kielelle, tehdään samaa, mitä suomen kielelle aikoinaan jonkun piti tehdä: luomalla sille ensin kielioppi ja kirjoitusasu, kääntämällä ja painamalla sille Raamatun tekstiä, kielen puhujat alkoivat kokea olevansa ihan oikeita, täysivaltaisia kansalaisia.

Tapasin Thaimaan vuoristossa naisen, joka oli saanut vasta hiljattain ensimmäistä kertaa elämässään kirjan, joka oli kirjoitettu hänen äidinkielellään. Miltä se tuntui? “Se oli aivan valtava asia. Olin yhtäkkiä niin ylpeä kielestäni. Ei sitä voi selittää”, hän sanoi. Hän kertoi myös, että lukeminen omalla kielellä tuo tunteeen siitä, että kuuluu yhteiskuntaan, vaikka kuuluukin pieneen syrjäiseen vähemmistöön.

Kirjoitin matkalla muistikirjaani: “Eikö tämä kaikki ole sitä, mitä kirkon pitäisi tehdä Helsingissä? Tukea yhteisöjä. Auttaa ihmisiä voittamaan pelkojaan ja esteitään. Liittoutua muiden toimijoiden kanssa, jotka antavat ihmisille voimaa muuttaa elämäänsä ja yhteisöjään paremmiksi. Puhua ihmisille heidän kieltään. Saada marginaalissa olevat tuntemaan olevansa vahvoja.”

Salla Ranta, toimittaja, kirkkovaltuutettu

Kuva: Thaimaasta Huai Thoonin seurakunnassa jumalanpalveluksesta. Kuvaaja: Riikka Maria Kolkka/Suomen lähetysseura