20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Haagan seurakunta

Nuoret

02.10.2017, 13:33

Huopalahden kirkonmäellä sijaitseva keltainen puutalo Tönö (Kauppalankuja 7) on Haagan seurakunnan nuorten oma paikka, jonne toimintamme suurelta osin keskittyy. Avoin toimintamme on yhdessäoloa, elämästä nauttimista, turvallista ja hauskaa! Jokainen voi tulla mukaan omana itsenään. Nappaa siis kaveritkin mukaan kertaluontoisesti, useamman kerran tai vaikka joka viikko.

Isostoiminnassa voit käsitellä oman kasvusi ja elämäsi kysymyksiä. Sen lisäksi, että Tönöllä on hauskaa, yhdessä pohtien ja keskustellen sekä harjoitellen ja hiljentyen voi saada voimia ja jaksamista myös omaan arkeen. Moni nuori kertookin Tönön olevan paikka, jonne voi vain tulla ilman suorittamista. Isostoiminta ei ole kuitenkaan vain pelkkää hippaa ja nuotiolauluja, vaan se on todellista kristittynä elämistä toisten rinnalla.


Yksi suosituimmista isostoiminnan muodoista on ryhmänohjaaja eli ROK-koulutus. Sieltä saa eväitä isosena toimimiseen leiriolosuhteissa. Mitään ei tarvitse osata etukäteen, vaan harjoittelemme ja opimme yhdessä. – Tuki, turva ja yhteisöllisyys ovat tämänkin vapaaehtoistoiminnan taustalla. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Koulutuksen aikana saat perusvalmiudet, joita syvennetään kunkin ryhmän kiinnostuksen kohteista käsin. Jokainen koulutus onkin siis hieman erilainen. Samalla pääset tutustumaan paremmin itseesi, toisiin ja suunnittelemaan ja toteuttamaan huippujuttuja toisille.


Muuta Tönöllä ovat muun muassa viikoittaiset Tönöillat, erilaiset kurssit kuten ihmissuhdetaitoihin keskittyvä NUISKU ja apuohjaaja eli APPARI kurssi sekä monenlaiset leirit ja toimintaviikonloput. Tule, näe ja koe.

Muutamia kommentteja nuorilta:


"Kannattaa kokeilla, saat uusia kavereita ja ihania muistoja."
"Tule omana itsenäsi, äläkä stressaa sitä, että et olisi tarpeeksi hyvä."
"Kannattaa tulla, on ollut ihanaa."




























































VIIKKOTOIMINTA












































































































































>






































TÖNÖILLAT Tiistaisin ja perjantaisin klo 18-21.
Yhdessäoloa, iloa ja yhteyttä. Tule ja ota kaveritkin mukaan. Ideoita toimintaan? Nappaa työntekijää hihasta Tönöllä tai heitä viestillä niin tehdään ideasta totta - yhdessä.


KOULUTUS: ROK1 ja ROK2
Ryhmät vaihtelevat vuoroviikoin, koulutus keskiviikkona klo 18-20.30 Koulutukseen kuuluu lisäksi kaikille rokkilaisille yhteinen viikonloppuleiri, joka pidetään maaliskuussa. Lisätietoja työntekijöiltä.


KURSSIT,:NUISKU & APPARI
Erikseen sovitun aikataulun mukaisesti

Löydymme myös täältä:
class=" " title="Haagan Tönö instagramissa"
target="_blank">Haagan Tönö instagramissa

class=" "
target="_blank">Haagan Tönö facebookissa