11.12. Congratulations: Tatu, Taneli, Daniel | Feedback | Suomeksi | På svenska

Whole Helsinki

Syys-lokakuun vaihde: Malmin seurakunnassa tapahtuu

Malmi parish

25.09.2019, 12:20 /  updated 16.10.2019, 09:42
Syyskuun vaihtuessa lokakuuksi seurakunnassa on tarjolla monenlaista menovinkkiä syksyn iltojen iloksi. Syyskuun viimeisellä viikolla ohjelmaa on erityisesti lapsiperheille ja lokakuun alussa taas on aikuisten mahdollisuus kokoontua yhteen mielenkiintoisten teemojen ympärille.


Tekemistä syyslomalle!


Hei mitä mä tekisin syyslomalla -teksti oranssilla pohjalla ja kuvassa kaksi tyttöä.

Lokakuun ensimmäiselle viikolle saakka ehtii vielä ilmoittautua koululaisten syyslomatoimintaan. Maksuttomat toimintapäivät Tapanilan kirkolla 1.–3.-luokkalaisille, yhteinen siirtyminen julkisilla liikennevälineillä Tapanilaan seurakunnan muilta kirkoilta. Myös isompien koululaisten leirille mahtuu vielä mukaan!

Kansalaisvaikuttamisen päivänä kirkossa kuullaan Malmin ääniä

Musta Malmin ääni -teksti valkoisella pohjalla.

Kansalaisvaikuttamisen päivänä 1.10. Malmin kirkossa kuullaan ääniesitys Malmin ääniä, jossa erilaiset malmilaiset puhuvat omalla äänellään arkensa haasteista. Tapahtumaan on kutsuttu alueen asukkaita, vaikuttajia ja toimijoita. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä EAPN-Fi:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston kanssa. Tarkoituksena on herätellä ajatuksia siitä, kenen ääni Malmin alueella kuuluu ja miten saisimme syrjäytetyt äänet esiin? Täältä löydät Facebook-tapahtuman.

Sinkkuilta kokoaa yhteen yksineläviä


Keltatakkinen nainen takaapäin kuvattuna seisoo odottamassa junaa tai metroa.

Tavallisena torstaina 3.10. vietetään Malmin seurakunnan tiloissa Sinkkuiltaa. Ilta on vapaaehtoisten järjestämä ja heidän ideoima ja toteuttama. Seurakunnasta paikalla on myös diakoniatyöntekijä Anna Ryhänen. Illassa voit tavata muita aikuisia yksineläviä ja saada uusia tuttavuuksia. Ilmoittaudu mukaan Annalle (anna.ryhanen@evl.fi).

Kansainvälisillä nyyttäreillä kulttuurien kirjoa


maapallo ja kädet

Perjantaina 4.10. Pihlajamäen kirkolla vietetään kansainvälisiä nyyttäreitä. Pihlajamäen kirkolla kokoontuu monia kansainvälisiä ryhmiä ja kansainväliset nyyttärit ovat avoin erilaisten kulttuurien kohtaamispaikka. Mukaan voi tulla kuka vain toisista ihmisistä ja kulttuureista kiinnostunut. Yhteiseen nyyttäripöytään voi halutessaan tuoda pientä syötävää. Halutessaan voi esittää laulun, runon tai muuta omasta kulttuuristaan kertovaa ohjelmaa.

International potluck / Potluck international: More information

Älä pelkää!

Älä pelkää -keskusteluillat jatkuvat tänä syksynä. Seuraava keskusteluilta on 8.10. Keskusteluilloissa pohditaan ajankohtaisia pelkoja. Illan isäntänä toimivan dosentti Esko M. Laineen lisäksi illoissa mukana vaihtuva asiantuntija. Alustusten jälkeen tilaisuus keskusteluun ja kysymyksille. Iltatee ja pientä suolaista tarjottavaa. Illan päätteeksi iltarukous- ja virsi.