19.04. Congratulations: Pilvi, Pälvi | Feedback
Munkkiniemi parish

Afrikkalaista musiikkia ja aasialaisia vieraita

26.02.2019, 10:33 /  päivitetty 31.08.2020, 11:33
Jakaranda-kuoron konsertti Kaukaa lähelle järjestetään 2.3.2019 klo 18-20 Munkkiniemen kirkossa. Mukana konsertissa on myös harvinaisia vieraita Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöstä. Vuonna 1985 perustettua Jakaranda-kuoroa on vuodesta 1990 lähtien johtanut Pekka Nyman. Jakarandan ohjelmisto koostuu eteläisestä ja itäisestä Afrikasta tuoduista lauluista sekä ryhmän omasta, afrikkalaisessa hengessä tehdystä tuotannosta.
Jakaranda Suomen Lähetysseuran musiikkiryhmä

Jakaranda syntyi yli 30 vuotta sitten ja sai nimensä kauniista laventelinsävyisenä, tai purppuraisena tai valkoisena kukkivasta Jakaranda-puusta. Afrikkalaisperäinen musiikki Suomessa oli silloin paljon eksoottisempaa kuin se on nyt. Kuoron riveissä on sen pitkän taipaleen aikana vaikuttanut pitkälti yli 200 laulajaa ja soittajaa. Kuoron rinnalla soivat kitarat, basso ja lyömäsoittimet. Ryhmässä on tällä hetkellä kolmisenkymmentä jäsentä, joista osa harjoittelee Tampereen alueella.

Jakaranda valmistelee parhaillaan ”Kaukaa lähelle”-teemalla uutta äänitettä. -Lähetystyön alkuaikoina tieto maanosasta toiseen kulki hitaasti ja matkustaminen oli vaikeaa. Nyt maailma on globaali kylä ja voin chattailla Botswanassa asuvan siskoni kanssa. Hän on kaukana ja silti lähellä, kertoo ryhmässä laulava botswanalainen David. Jakaranda on omalta osaltaan ylittänyt mannerten rajat ja laulanut lähetystyöstä sellaisena kuin se parhaimmillaan on, ei suomalaisen kulttuurin vientinä muihin maihin vaan siltana, joka on tuonut Suomeen vaikutteita toisten maiden musiikista ja lähentänyt kansoja toisiinsa.

Munkkiniemen seurakunta on pitkään tukenut lähetystyötä Thaimaassa. Thaimaan evankelis-luterilaisella kirkolla on nykyisin jo yli 30 seurakuntaa. Konsertissa puhujina ovat sieltä pastori Jonkolnee ja lakimies Weerapong Sampachanyanon. Ensin mainittu on toinen kahdesta viime vuonna vihitystä naispastorista, kun Thaimaan evankelis-luterilainen kirkko avasi pappeuden naisille. Hän on työskennellyt Laosin rajalla Mukdahanin seurakunnan evankelistana ja jatkaa nyt pappina samassa seurakunnassa, yhteensä 14 vuotta seurakuntansa ainoana palkattuna työntekijänä. Jonkolnee Sampachanyanon, kutsumanimeltään Sim, johtaa suurta vapaaehtoisten joukkoa diakoniatyössä ja seurakunta keskittyy erityisesti yksinäisten vanhusten ja lasten ja nuorten auttamiseen. Hänen puolisonsa Weerapong Sampachanyanon, kutsumanimeltään Piitanai, on ollut aiemmin saman kirkon kirkkohallituksen jäsen ja toimii edelleen kirkon konsulttina lakiasioissa. Parhaillaan hän on kirkon diakoniatoimikunnan puheenjohtaja ja opettaa joka viikko tunnin ajan raamattua Koillis-Thaimaan paikallisradiossa, joka kuuluu myös Laosin puolella rajaa.

Pariskunnan mukana on 12 vuotta Thaimaassa työskennellyt sosionomi(amk) ja kirkon nuorisotyöntyönohjaaja-diakoni Kirsi Salmi Suomen Lähetysseurasta. Konserttiyleisö on tervetullut esittämään kysymyksiä Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon diakonia- ja lähetystyöstä.