20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Koko Helsinki

Mämmi ja ensimmäinen koulupäivä

05.11.2017, 14:22

Opettajalle:

Seuraava jakso on jatkoa ensimmäiselle jaksolle. Mämmiä nolottaa, miten hän joutui roskikseen eikä koulun alku mennyt muutenkaan loistavasti. Jätskikioskillä hän tapaa Sampo Marjomaan. Muistaako Sampo ekan koulupäivän? Jännittääkö häntä koskaan? Miten jännittämisestä voi tulla voimavara? Nolottaako mokat? Monelle oppilaalle Sampo Marjomaa on tuttu hauskoista kotivideoista. Niissäkin on noloja epäonnistumisia, joille on vain parasta nauraa.

Oppilaita jännittää usein esiintyminen ja vastaaminen koulussa. Entä jos vastaankin väärin tai epäonnistun esiintymisessä? On lohduttavaa tietää, että se on kaikille yhtä vaikeaa, mutta harjoittelu helpottaa siinä kuten muissakin asioissa. Esiintymispelon voittamiseen on olemassa keinoja, joiden avulla pystyy selviytymään muistakin vaikeista asioista.

Tehtävien avulla harjoitellaan positiivista ajattelua ja sen avulla selviytymistä eteenpäin.

Keskusteluvinkki

Ennen videon katsomista:

  • Miten Mämmille kävi ekana koulupäivänä?
  • Miltä arvelet, että Mämmistä tuntui sen jälkeen?
  • Miltä jännittäminen tuntuu? (nipistää vatsasta, kädet kostuvat, ääni värisee, kurkkua kuristaa, on vaikea pysyä paikallaan, punastuttaa, ei saa ehkä nukuttua illalla)

Videon katselun jälkeen

  • Millainen oli Sampon noloin muisto?
  • Mitä Sampo ajatteli siitä nyt?
  • Onko sinulla jokin nolo muisto, joka nyt jo vähän naurattaa? Miten selviydyit siitä?
  • Miten Sampo rohkaisi Mämmiä?
  • Miten sinä voisit rohkaista Mämmiä?

Toimintavinkki


Voidaan harjoitella luokassa esiintymisleikkiä. Jaetaan oppilaille laput, joissa on jokaiselle tehtävä: suurin osa on yleisöä, osalla on jokin esiintymistehtävä. Oppilaat liikkuvat luokassa niin kauan kuin musiikki soi. Kun se päättyy, yleisö kääntyy kohti luokan etuosaa, jonne esiintyjät ryhmittyvät. Kaikki jähmettyvät ja hiljentyvät paikoilleen. Esitys alkaa aina hiljaisuudesta ja rauhoittumisesta. Ensimmäinen esiintyjä aloittaa. Leikkiä voidaan leikkiä useampia kertoja vaikkapa samoilla tehtävillä, jotta mahdollisimman moni voi harjoitella esiintymistä ja myös yleisönä olemista.

esiintymistehtava.pdf

Tehtävät:


  • Esittele esiintyjät ja heidän nimensä.
  • Esitä jokin Mämmin tunnetila pantomiimina (nolo, innostunut, harmistunut, rohkaistunut) Yleisö arvaa, mistä tunnetilasta on kysymys ja missä tilanteessa Mämmistä tuntui siltä.
  • Kerro, mitä Sampo Marjamaa sanoi Mämmille rohkaisuksi.
  • Keksi jokin rohkaisu, jolla voit helpottaa jännittämistä.
  • Yleisön tehtävänä on kuunnella ja katsella sekä antaa lopuksi aplodit.

Voidaan tehdä yhdessä myös jokin rentoutusharjoitus. Lyhytkin rentoutuminen helpottaa yleensä jännittämistä.

rentoutustehtava.pdf

Askarteluvinkki

Valokuva


Valokuva


Tarvikkeet:


A4-kokoinen värillinen paperiarkki, sanomalehtiä, sakset, liimaa


Leikkaa sanomalehdestä sanoja tai kirjaimia, joista kokoat itsellesi tai Mämmille tsemppilauseen. Voit myös kuvittaa julisteen. Tehtävä voidaan tehdä myös pari- tai ryhmätyönä.


Digivinkki


Ota kuva julisteesta ja tallentakaa se oppimispäiväkirjaan.


Kirjavinkki

kertomus_joonasta.pdf