18.04. Onneksi olkoon: Valto, Valdemar | Palaute
Koko Helsinki

Yhteisvastuu – lähimmäisenrakkauden kansanliike

23.02.2018, 16:22
Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelisluterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. Vuoden 2018 keräyksellä torjutaan nälkää kotimaassa ja ulkomailla.

Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Suomessa tuetaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa mm. ruoka-avun kautta. Ulkomailla autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä. Tuen vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Moni suomalainen sinnittelee
alle minimibudjetin

470 000 suomalaisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen. Suomessa nälkä on monesti seurausta pakon sanelemista valinnoista, joita toimeentulon äärirajoilla sinnittelevät joutuvat tekemään arjessaan. Välttämättömimmät menot, kuten korkeat asumiskulut, nielevät valtaosan tuloista ja rahaa ruokaan ei jää riittävästi.

Tilanteen taustalla on useimmiten inhimillisiä, yllättäviä elämänmuutoksia, joihin ihminen itse ei ole juuri voinut vaikuttaa, kuten sairastumista ja työttömyyttä. Helpotusta akuuttiin nälkään haetaan ruokajakelusta. Vuonna 2016 seurakuntien yli 300 jakelupisteessä jaettiin EU-elintarviketuen piirissä ruokaa noin 106 000 ihmiselle.

Sota ja levottomuudet aiheuttavat
nälänhätää maailmalla

Afrikassa ja Lähi-Idässä yli 20 miljoonaa ihmistä on nälänhädän partaalla. Nälänhätä on monestiseurausta ihmisten aiheuttamista konflikteista. Ruoan saanti ei ole mahdollista sotien tai jatkuvien levottomuuksien vuoksi. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa neljä miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan sisällissotaa ja sen aiheuttamaa nälänhätää.

Yli miljoona heistä asuu tällä hetkellä Pohjois-Ugandassa suurilla pakolaisasutusalueilla, eikä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n rahoitus riitä takaamaan humanitaarisia vähimmäistarpeita valtavalle pakolaismäärälle, ja pakolaisten ruoka-annoksia on puolitettu kahdesti.

Myös ilmaston muuttumisen myötä lisääntyneiden ääriolosuhteiden, kuten kuivuuden, myrskyjen ja tulvien lisääntyminen vaikuttaa kriittisesti maataloustuotantoon ja pienviljelyyn erityisesti kehittyvissä valtioissa.

Valokuva
Uganda on vastaanottanut kesästä 2016 lähtien Etelä-Sudanista yli miljoona pakolaista. Kuva: Tatu Blomqvist








Miten autetaan?

Suomessa

Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Diakoniarahastosta myönnetään noin 2 000–4 000 euron suuruisia kertaluontoisia avustuksia seurakuntien diakoniatyön kautta esimerkiksi välttämättömiin hankintoihin tai talouden tasapainottamiseen sairauden, pitkittyneen työttömyyden tai yllättävän elämäntilanteen vuoksi kohtuuttomiin vaikeuksiin joutuneille ihmisille.

Seurakunnissa yhteisvastuuvaroin pyritään tuomaan välitöntä helpotusta vähävaraisten ihmisten arkeen esimerkiksi ruoka-avun kautta.

Maailmalla

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä. Heille turvataan muun muassa riittävän ravinnon, välttämättömien perustarvikkeiden ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon ja majoitukseen.

Lapsille ja nuorille pyritään järjestämään mahdollisimman pian paluu kouluun. Aikuisille järjestetään esimerkiksi maanviljelytaitoja parantavaa koulutusta sekä jaetaan siemeniä ja pienviljelyssä tarvittavia työkaluja perheen toimeentulon tukemiseksi. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Yhteisvastuukeräys
Roihuvuoren seurakunnassa

Yhteisvastuukeräys avataan 4. helmikuuta messuissamme Roihuvuoren kirkossa klo 10 ja Laajasalon kirkossa klo 12. Pitkin kevättä järjestetään yhteisvastuutapahtumia, joihin osallistumalla tuet keräystä. Suurin tapahtumistamme on lapsiperheille suunnattu Euron päivä, jossa on monenlaista puuhaa, peliä ja ostettavaa kohtuuhintaan. Päivän tähti on ihka elävä aasi, jonka vetämiin kärryihin pääsee ajelulle pienellä summalla. Euron päivä on vuosien saatossa muodostunut odotetuksi perinteeksi.


Katso kaikki kevään yhteisvastuutapahtumamme tästä.

Listätietoa keräyksestä: yhteisvastuu.fi