Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2018 > 01 >

Seurakuntayhtymän luottokortti- ja matkalaskuohjeet ovat yksiselitteiset – valvontaan enemmän huomiota

Seurakuntayhtymän luottokortti- ja matkalaskuohjeet ovat yksiselitteiset – valvontaan enemmän huomiota

10.01.2018 18:02 / päivitetty 15.01.2018 09:07

Julkisuudessa on eilisestä lähtien keskusteltu runsaasti piispa Teemu Laajasalon talousasioiden yhteydessä myös Helsingin seurakuntayhtymän luottokorttien käytöstä ja niitä koskevien laskujen hyväksynnästä

Yhtymän johto korostaa, että kirkon taloutta on kaikin kohdin hoidettava vastuullisesti. Epäselvyydet selvitetään ja jatkossa toimitaan niin, ettei ongelmia pääse syntymään.

Helsingin seurakuntien ohjeet luottokorttien käytöstä säilyvät pääpiirteissään ennallaan: kortteja on voinut ja voi jatkossakin käyttää vain työasioihin ja kuitteihin pitää aina liittää selvitys kortin käytöstä, esimerkiksi tarjoiluissa tilaisuuden syy ja osallistujien nimet.

"Niin pientä summaa ei ole, jotta selvityksessä voisi oikaista", toteaa yhtymän johtaja Juha Rintamäki.

Loppuvuodesta yhtymä täsmensi mm. verkko-ostamista koskevia luottokortinkäytön pelisääntöjä. Nyt ohjeissa mainitaan erikseen esimerkiksi sosiaaliseen mediaan tehdyt hankinnat.

Laskujen hyväksymiskäytäntöjä tiukennettiin samalla. Kirkkoherrojen laskut hyväksyy jatkossa hallintojohtaja ja yhtymän johtajan laskut yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja.

"Matkustussääntö on jo tähänkin asti ollut selvä: ulkomaan virkamatkat pitää hyväksyttää etukäteen seurakuntaneuvostossa ja yhteisten toimintojen henkilöstön osalta yhteisessä kirkkoneuvostossa."

Uudet valvonta- ja hyväksymisohjeet juontuvat viime kesältä ja syksyltä sisäisen tarkastuksen selvityksistä ja hallinto-osaston valvonnasta. Riippumaton, suoraan yhteisen kirkkoneuvoston alaisuudessa toimiva sisäinen tarkastus kiinnittää huomiota kokonaisuuteen ja menettelytapoihin. Yksittäisten ostosten ja kuittien tarkastaminen ja valvonta ovat esimiehen ja laskujen hyväksyjän tehtävä.