Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2017 > 08 >

Vapaaehtoistyöstä saa iloa, ystäviä ja elämänkokemusta

Vapaaehtoistyöstä saa iloa, ystäviä ja elämänkokemusta

24.08.2017 08:00 / päivitetty 24.08.2017 09:24

Eläkeläisten Kirsti ja Antero Härkösen kodissa tuoksuu espanjalainen mantelikakku. Pöydällä on kukkia maljakossa, kahvi tippuu hiljalleen keittimestä.

Kirsti Härkönen on aina pitänyt leipomisesta. Poiketessaan kerran Jennyn olohuoneelle, hänelle tuli ajatus pullan leipomisesta olohuonelaisille. Siitä syntyi Härkösten mukava jokaviikkoinen rutiini.

Jennyn olohuone on kaikille avoin kohtaamispaikka Helsingin Malminkartanossa ja osa Kannelmäen seurakunnan toimintaa.

Aamulla herätään leipomaan

Torstaiaamut alkavat Härkösillä aikaisin. Puoli kuudelta pariskunta herää leipomaan pullaa, mokkapaloja tai kanelikierteitä.

– Minä teen taikinan, Kirsti tekee hienotyön, Antero selvittää työnjakoa.

Kirstin käsileikkausten myötä Anterostakin on tullut kelpo pullanleipoja.

Valmiit leivonnaiset pakataan koreihin, jotka Antero sitoo päällekkäin rautalangalla. Jennyn olohuoneelle on matkaa kilometrin verran. Matka sinne on Anteron mukaan hyvää kuntoilua.

– Kyllä diakonissat hakisivat leivonnaiset, mutta Antero haluaa kantaa, Kirsti muistuttaa.

Seurakunta avustaa myös leipomistarvikkeissa, mutta Härköset eivät pidä sillä väliä.

– Jauhoa ja sokeria saa niin halvalla, että yhden pullan hinta ei ole montaa senttiä, toteaa Antero.

Sururyhmän kautta vapaaehtoistyöhön

Alun perin Itä-Suomesta lähtöisin olevan parin hääpäivästä tulee pian kuluneeksi 45 vuotta. Lapset ovat muuttaneet kotoa pois, ja Härkösistä on tullut isovanhempia.

Kiinnostus auttamiseen syttyi jo kauan sitten. 70-luvulla Anteron ja Kirstin perhe oli tukiperheenä vietnamilaislapsille. Antero auttoi nuorta autoasentajan opinnoissa, Kirsti oli apuna käytännön asioissa. Seurakuntien vapaaehtoistyöhön matka kulki sururyhmän kautta, kun Härköset menettivät äkillisesti nuorimman lapsensa.

– Oli hyvä huomata, ettemme olleet ainoita surussamme, Antero muistelee.

Härköset kokevat vapaaehtoistyön virkistävänä, ja sen kautta on löytynyt myös ystäviä. Leipomisen lisäksi Antero ja Kirsti osallistuvat Jennyn olohuoneen toimintaan.

– Loppuaika olohuoneella pidetään hauskaa, sanoo Antero pilke silmäkulmassaan.

Näkee ihmisten vaikeuksia

Vapaaehtoistyössä näkee muutakin kuin ilahdutetut herkuttelijat ja suuhun hupenevat tuoreet pullat. Kirstin mielestä vapaaehtoistyö on opettanut suvaitsevaisuutta. Olohuoneella käy ihmisiä erilaisista elämäntilanteista, vauvasta vaariin.

– Siellä näkee ihmisten vaikeuksia. Ei elämä ole sellaista, kuin televisiossa näytetään, Antero toteaa.

Tyhjien pullakorien kanssa on hyvä mieli tulla kotiin.

– On mukavaa, kun on saanut jotain hyvää aikaan. Ei mene vain suunsoitoksi koko homma, vitsailee kaskunkertojana tunnettu Antero.

Vapaaehtoistyön lisäksi pariskunta viihtyy omalla puutarhapalstallaan, jossa kasvaa lähes kaikkea pioneista karhunvatukoihin ja mansikoihin. Sadosta saavat toisinaan osansa myös naapurit.

"Jos auttaa muita, saa apua myös itse"

Kun Härköset heräävät leipomaan, 53-vuotias Merja Vihavainen lähtee leipäkuskiksi – tai leipäpapiksi, kuten Jennyn olohuoneen kollegat Merjaa kutsuvat.

Merja hakee alueen kaupoista leivät, jotka eivät enää mene myyntiin. Niistä tehdään olohuoneella lounasleipiä.

Merja Vihavaisella on paljon annettavaa vapaaehtoisena. Kuva: Meri Fager
Merja asui liki 20 vuotta Saksassa ja työskenteli muun muassa vakuutusasianaisena. Suomeen muutettuaan hän halusi paperien pyörittelyn sijaan tehdä töitä enemmän ihmisten parissa. Nyt hän työskentelee keikkaluonteisesti seuraneitinä 96-vuotiaalle sekä auttaa monia arkisissa asioissa. Merja uskoo, että hyvän voi laittaa kiertämään.

– Koska en tee kokopäivätyötä, haluan antaa osani yhteiskunnalle. Uskon, että jos auttaa muita, saa apua myös itse. Minun kohdallani se on ainakin toteutunut.

Vieraanvaraisuuden ja auttamisen kulttuurin Merja näkee periytyneen karjalaisilta evakkovanhemmiltaan. Keikkatyön ja seurakunnan vapaaehtoistyön lisäksi Merja on tukihenkilönä nuorelle Helsinki Mission kautta. Tukihenkilö auttaa nuorta itsenäistymään.

– Tuntuu, että minulla on paljon annettavaa. Voin herätellä mielipiteitä ja antaa vaihtoehtoja.

Merja on aina ollut huolien kuuntelija, jolle ihmiset pysähtyvät juttelemaan.

– Voin kertoa, mikä kaikki minun elämässä on mennyt pieleen ja nauraa päälle. Olen oppinut suhtautumaan asioihin lempeämmin. Kun eksyn, ajattelen, että onpa kiva paikka, täällä en olekaan ennen käynyt, Merja nauraa.

Vapaaehtoistyö on opettanut kärsivällisyyttä ja avarakatseisuutta.

– Pienet teot voivat olla tosi suuria jonkun elämässä, Merja pohtii.

Joskus Merja myötäeli ihmisten kohtaloita liian läheltä.

– Olen oppinut ajattelemaan, että jos asioita ei voi muuttaa, ne pitää hyväksyä ja niistä voi yrittää löytää jotain positiivista.

"Siellä on ihan tavallisia ihmisiä"

Vapaaehtoistyöstä kiinnostunutta Merja kehottaa miettimään omia vahvuuksiaan. Sieltä voi löytää omaan elämään säännöllisyyttä ja uusia kokemuksia.

– Työ voi tuntua sitovalta, mutta jos sitä tekee esimerkiksi kahdesti kuukaudessa, miten vähän se on tunneissa? Se aika menee sohvalla, vaikka sen voisi käyttää mukavammin ja hyödyllisemmin, Merja miettii.

Vapaaehtoistyötä tehdään omalla persoonalla ja elämänkokemuksella.

– Siellä on ihan tavallisia ihmisiä, ei me olla saatu mitään psykiatrin koulutusta. Se, että joku antaa toiselle aikaa vapaaehtoisesti, on sitä aitoa välittämistä.

Lue vapaaehtoisten tarinoita syksyllä somesta #näinminäautan.

Teksti ja kuva: Meri Fager

Antero ja Kirsti Härkönen toimivat vapaaehtoisina Kannelmäen seurakunnan Jennyn olohuoneessa. Kiinnostus auttamiseen on syntynyt jo kauan sitten. Kuva: Meri Fager