Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2017 > 05 >

Viikonloppu täynnä tarttuvaa yhdessä laulamisen riemua 19.–21.5.

Viikonloppu täynnä tarttuvaa yhdessä laulamisen riemua 19.–21.5.

11.05.2017 12:20 / päivitetty 19.05.2017 08:56

Suomen kirkkomusiikin suurtapahtuma, Kirkon musiikkijuhlat, kokoaa 19.–21. toukokuuta Helsinkiin nelisen tuhatta laulusta innostunutta kuorolaista Senaatintorille.

Musiikkijuhlat ovat perusidealtaan juuri tätä. Yhdessä laulaminen on hauskaa ja jopa koukuttavaa.

Laulava juhlakulkue kuuluu Kirkon musiikkijuhlien pitkään perinteeseen. Tuhannet kuorolaiset lähtevät perjantaina kello 17 liput liehuen kansan- ja maakuntalauluja laulaen Kaisaniemestä kohti Senaatintoria.

Kello 18 alkavissa avajaisissa kuullaan kaupunginjohtaja Jussi Pajusen sekä piispa Irja Askolan puheet ja tietysti musiikkia. Iltaa jatketaan laulamalla kuoromusiikin helmiä Nostalgiaillassa Tuomiokirkon portailla Senaatintorilla kello 19.

Juhlavieraat eli yleisö ja kuorolaiset kiertävät musiikkijuhlilla konsertista toiseen ja laulavatkin välillä. Helsingissä laulajat pääsevät kuoronjohtajansa kanssa esiintymään näköalapaikalla Tuomiokirkon portailla ja ihailemaan sieltä aukeavaa huikaisevaa näkymää yli Senaatintorin, joka on tapahtuman päänäyttämö.

Vapaa pääsy moniin tapahtumiin

Viikonloppu on täynnä tapahtumia, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Suurkuoroon ilmoittautuneet laulavat Tuomiokirkon portailla, mutta mikään ei estä yleisöä liittymästä omilla äänillään moniäänisesti laulavaan joukkoon. Viimeistään 900 laulajan kuoron laulaessa Händelin Messias-oratorion Hallelujaa tunnelma huipentuu niin yleisössä kuin kuorossakin.

Messias toteutetaan näin isolla kuorolla ja orkesterilla ensimmäistä kertaa Suomessa lauantaina 20.5. kelo 19. Teoksen lyhennetty, hieman yli tunnin mittainen versio sisältää suosituimpia kuoro-osia ja solistiaarioita. Seppo Murron johtaman Messias-oratorion solisteina laulavat sopraanot Inka Kinnunen ja Elina Rantamäki, altto Katja Mäkiö, tenori Jussi Salonen, basso Matti Turunen sekä Lohjan kaupunginorkesteri.

Uutta kirkkomusiikkia ja laulun voimaa avoimen taivaan alla aistitaan Juhlamessussa sunnuntaina 21.5. kello 12. Messussa kuullaan kaikki Musiikkijuhlia varten sävelletyt tilausteokset. Suurkuoro sekä Helsingin poliisisoittokunta takaavat, että laulu täyttää Senaatintorin. Helsinkiläisten säveltäjä-kanttoreiden mm. Harri Viitasen, Sirkku Rintamäen ja Senni Valtosen säveltämää musiikkia esitetään perjantaina 19.5. kello 21 Temppeliaukion kirkossa.

Bändejä, gospelia ja syntisen virsiä

Musiikkijuhlilla soivat myös bändit ja gospelkuorot Mikael Agricolan kirkolla. Rap-artisti Daikini esiintyy yhdessä eri puolelta Suomea tulevien bändien kanssa perjantaina 19.5. kello 21. Gospelkuorojen yhteiskonsertin johtaa Hanna-Maria Helenius lauantaina 20.5. kello 21.

Yhteislaulutapahtuma Syntisen virret ja tanssijan taivas päättää juhlat Senaatintorilla sunnuntaina 21.5. kello 16. Iloiset evankelistat Kari Kanala ja Jaakko Heinimäki julistavat koko maailman autuutta: "Humpaten hautaan ja takki auki taivaaseen." Solistina toimii Jesse Kaikuranta ja Mikko Helenius houseband.

Ensimmäisistä kirkkolaulujuhlista 90 vuotta

Valtakunnallisten laulu- ja soittojuhlien perinne alkoi Jyväskylässä 1884, esikuvanaan Viron laulujuhlat. Ensimmäiset valtakunnalliset Kirkkolaulujuhlat järjestettiin Tampereella 1927. Tapahtuma järjestettiin aluksi joka kolmas vuosi, sotavuosien jälkeen pääsääntöisesti viiden vuoden välein. Vuoden 2012 juhlat Jyväskylässä toteutettiin jo nimellä Kirkon musiikkijuhlat.

Kirkon musiikkijuhlat 2017 järjestää Suomen kirkkomusiikkiliitto, Suomen kanttori-urkuriliitto, Kirkkohallitus, Kirkkopalvelut ja Helsingin seurakunnat.

Seurakuntien kuoro- ja musiikkitoiminta on monipuolistunut 1900-luvun loppupuolella. Kirkkokuorot ovat saaneet rinnalleen erilaisia musiikkiryhmiä musiikkileikkikoulusta gospelkuoroihin ja laulamattomien ryhmiin. Seurakuntien musiikkitoiminta keräsi vuonna 2016 yhteensä 45 500 laulajaa ja soittajaa. Ryhmiä ja kuoroja on yhteensä 3000, ja ne esiintyivät 18 500 tilaisuudessa.

Lisätietoa: Juhlien koko ohjelma: www.kirkonmusiikkijuhlat.fi

Facebook.com/kirkonmusiikkijuhlat2017

Twitter.com/Kirkonmusajuhla

Yhdessä laulaminen on hauskaa ja jopa koukuttavaa. Messiaan harjoitukset Agricolan kirkossa. Kuva: Pentti Mansukoski