Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2014 > Lokakuu >

Asunnottomien yö täynnä tarinoita

Asunnottomien yö täynnä tarinoita

23.10.2014 16:31 / päivitetty 27.10.2014 16:16

Myllypuron kirkolla kävi vilske Asunnottomien yön tapahtumassa 17.10. Koskettavan puheenvuoron käytti itsekin asunnottomana ollut Tommi Manninen: "Te asunnottomien kanssa töitä tekevät tarvitsette työssänne sydämen asennetta, että me kodittomat kelpaisimme tällaisina, rikkinäisinä ihmisinä." Asunnottomien yö on täynnä kodittomuuden tarinoita, mutta myös toiveikkuutta ja selviytymistarinoita. Tässä muutama niistä.

Porukkaa kerääntyi paikalle heti klo 16:sta alkaen, kun kodittomilla oli mahdollisuus saunoa ja ruokailla. Asunnottomien yön tulet sytytettiin perinteiseen tapaan klo 19. Tulilla puhunut Manninen sanoi:

"Olen ollut vuosia linnassa ja aina siviilissä ollessani asunnoton. En olisi edes kyennyt siihen vastuuseen, jota asunnon pitäminen olisi edellyttänyt. Nyt olen saanut tietää, että vielä tänä iltana pääsen omaan kotiin. Tämä on elämäni käännekohta! Haluan kertoa tästä teille muillekin, sillä tämä osoittaa, että asiat voivat korjaantua. Otan tämän mahdollisuuden vastaan koko sydämestäni", hän sanoi.

"Teille, jotka teette töitä asunnottomien kanssa, sanon, että teiltä vaaditaan sydämen asennetta. Me ei olla helppoja tapauksia, vaan teillä on työssänne vastassa varkaat ja hampparit. Haluan myös sanoa teille, jotka vielä tallaatte eteenpäin ilman kotia, että yksikään päivä ei ole turha ja että meidänkin kokemuksemme ovat arvokkaita. Jumala tekee työtään ja muovaa uutta ja kirkasta. Kaikki olemme Hänen lapsiaan."

Asunnoton Masa: Asunto pitäisi olla ensin

Seurakuntasalin lattialle oli pedattu valmiiksi pitkät rivit yösijoja puhtaine lakanoineen. Yöpyjiä oli tällä kertaa 13 henkilöä. Yksi seurakuntasalin patjoille kellahtaneista oli "Masa", joka on ollut asunnottomana parisen vuotta.

"Jäin leskeksi ja siitä lähtien olen ollut asunnoton. Olen asuntojonossa enkä ole vielä heittänyt toivoani – kyllä se asunto vielä jostain löytyy. Tavallisesti yövyn Hietaniemessä tai rautatieasemalla. Hietaniemessä en haluaisi olla, sillä siellä tavarat varastetaan.

Täällä Myllypuron kirkolla käyn ja yövyn, sillä tämä on mukavaa vaihtelua ja täällä saa olla rauhassa. Päivät vietän paljolti Kontulan Symppiksessä, koska siellä voi peseytyä ja levätä ja pyykit pestään. Välillä kerään tölkkejä. Isojen tapahtumien aikaan niillä saa hyvin rahaa."

Masa kertoo olevansa alkoholisti. Oletko ajatellut joskus lopettaa juomisen? "Kyllä asunto pitäisi olla ensin. Eihän kadulla ole muuta tekemistä kuin juoda ja siellä on pakkokin saada lämmikettä. Juomalla murheet lähtee vähäksi aikaa. "

Kodittomien yö toteutetaan Myllypurossa kerran kuukaudessa läpi talven. Se on mahdollista kiitos ison sitoutuneen vapaaehtoisjoukon, johon kuuluvat myös Juhani ja Virpi Joru sekä Eva.

Vapaaehtoinen Juhani: Asunnottomuutta ei ymmärrä muu kuin sen itse kokenut

Juhani Joru kertoo tarinansa: "Aloitin Kodittomien yön vapaaehtoisena vertaistukena viime talvena. Itsekin entisenä asunnottomana tiedän, millaista on kerta toisensa jälkeen pettyä viranomaisten lupauksiin ja ymmärrän, miten rikkinäisiä ihmisiä asunnottomat ovat. Sellainen ihminen, joka ei ole ollut asunnoton, ei voi sitä olotilaa ymmärtää. Siksi tällainen vapaaehtoistoiminta on minulle ja Virpille luontevaa. Siihen myös kannustetaan.

Nyt minulla on viime vuodet ollut koti. Se tarkoittaa, että saan hoidettua elämän perusasiat a että saan olla turvassa. Lehtilaatikossa majaillessa on aina oltava toinen silmä auki, ettei joudu ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi. Kyllä siinä meni usko ihmisiin, koska kaikki ympärillä olevat yrittivät käyttää jollain tavalla hyväkseen.

Asunto-ongelmat alkoivat aikoinaan siitä, kun jäin leskeksi ja epäonnisessa asunnonvaihdossa meni katto pään päältä. Asuin kadulla, rapuissa, vinteillä, lehtilaatikoissa vuodet 2005-11. Asuntolat olivat liian kalliita ja rauhattomia. Asunnottomuus oli kyllä omaa syytäni, sillä käytin päihteitä. Mitäpä virkaa asunnolla olisi ollut, sillä en olisi kyennyt siitä huolehtimaan. Olin jotenkin luovuttanut, ettei omaa kotia enää tulisikaan. Myöhemmin huomasin, että asunnon sai kun sitä itse todella halusin.

Olin saanut ensikosketuksen uskon asioihin jo aiemmin. Kävin aikamoista kamppailua, kun tajusin, että elämäntyylini ei ollut Raamatun opetuksen mukaista. Vuonna 2011 myönsin, että omat voimani eivät enää riitä ja turvauduin Jumalan apuun. Se oli muutos, jonka turvin päätin raitistua. Asuntokin löytyi sitten nopeasti.

Päihteiden jättämisen jälkeen elämään jää tyhjiö. Niinpä rupesin toimimaan vapaaehtoisena SPR:ssa ja seurakunnassa ja jonkin verran myös Vailla vakinaista asuntoa ry:ssä. Ja totuushan on se, että muita auttamalla saa enemmän kuin itse pystyy antamaan. Juoppokaveriporukasta luopuminen ei ollut minulle vaikeaa, sillä tiesin, että he ovat kavereita vain niin kauan kuin minulta löytyy juotavaa."

Virpi Joru: Armo kohtasi minut

Puoliso Virpi jatkaa: Olen tullut Kodittomien yöhön vapaaehtoiseksi Juhanin kautta. Kaikki asunnottomien ja päihdeongelmaisten auttaminen on sydäntäni lähellä, sillä haluan olla omieni parissa.

Tulin uskoon parikymppisenä käytettyäni sitä ennen kamaa ja asuttuani rappukäytävissä. Päihteet jäivät ja elämänmeno muuttui, kun uskonnosta tuli vähän kuin uusi huume. Myöhemmässä vaiheessa perustin perheen, mutta ei meillä mieheni kanssa ollut taitoja eikä voimavaroja arjessa elämiseen. Tuli alkoholismia, lasten huostaanotto ja miehen kuolema. Menin niin huonoon kuntoon, että luulin kuolevani. Ajattelin, että Jumalakin on minut hylännyt.

Uudenvuodenaattona 2005 tapahtui ihme. Huusin sydämestäni Jumalaa avuksi – armahda minut! Aloin lukea Raamattua, minulla oli mieletön Raamatun nälkä. Viikon ajan katselin mennyttä elämääni kuin filminauhalta. Minulle paljastettiin tilanteita, joissa katkeruuteni ja ylpeyteni näkyivät. Huokasin avunpyyntöni ylöspäin.

Armo kohtasi minut. Puolen vuoden kuluttua huomasin, että minun ei ollut enää tehnyt mieli viinaa. Sitä ennen olin ollut pisimmillään kolme kuukautta juomatta. Lääkärien suureksi ihmeeksi sairauteni hävisivät. Menin vetämään kristillistä vertaistukiryhmää.

Vuonna 2012 istuimme Juhanin kanssa sattumalta samalle puiston penkille. Aloimme jutella ja huomasimme, että meillä on paljon yhteistä. Samankaltaisten taustojen takia puhumme samaa kieltä. "

Kuva vasemmalla: Juhani ja Virpi Joru toimivat vertaistukena asunnottomille.

Vapaaehtoinen Eva: Kotona olen turvassa

Myllypuron kirkossa vietettiin myös ehtoolliskirkko, jossa todistuspuheenvuoron käytti Eva, yksi illan vapaaehtoisista. "En ole ollut asunnoton, mutta koditon olen ollut. Koti on paikka, jossa voi olla turvassa ja jossa voi levätä. Lapsuudenkodissani oli turvatonta, ja aikuistuttuani elämä juovan alkoholistin kanssa oli täynnä pelkoa siitä, mikä kotona odottaa.

Elämäni oli hyvin raskasta, ja sairastuin. Vuonna 2001 tajusin, että ainoa keino päästä tilanteesta eteenpäin on uskoontulo. Menin mukaan päihderiippuvaisten kanssa toimivaan yhdistykseen ja sen toiminnassa tapasin nykyisen puolisoni. Kohtaamisemme oli rukousvastaus. Nyt minulla on koti, jossa ei tarvitse pelätä."

Eila Jaakola, diakoniatiedottaja

Diakoni Kaarina Kaltiainen-Heinola jakoi kodittomille lahjoituksina saatuja sukkia: "Eräs isoäiti toi lapsenlastensa kanssa kirkolle kymmenen paria villasukkia. Hän edusti seitsemän naisen ryhmää eri puolilta Helsinkiä, jotka yhdessä olivat päättäneet kutoa sukkia juuri tähän asunnottomien yöhön. Kiitolliset siunaavat ajatukseni kaikille, jotka osaltaan auttoivat tämän tilaisuuden onnistumisessa." Aarre Sundell otti lahjoituksen tyytyväisenä vastaan.

Pastori Jukka Simoilan (vas.) kanssa Asunnottomien yön tulien sytyttämisestä vastasivat vapaaehtoiset Kari (oik.) ja Pena.