18.04. Onneksi olkoon: Valto, Valdemar | Palaute
Koko Helsinki

Helsingin seurakuntayhtymän tilaama lähipiiriselvitys valmistui

24.08.2018, 09:06 /  päivitetty 24.08.2018, 09:32
Seurakuntien talo

Väärinkäytöksiä ei todettu, mutta käytäntöjä on syytä yhdenmukaistaa ja jämäköittää.

Helsingin seurakuntayhtymän tilaaman laskuselvityksen kakkosvaihe on valmistunut. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli raportin kokouksessaan torstaina 23.8. Raportin mukaan maksuliikenne on ollut asianmukaista, mutta ostolaskujen dokumentaatiossa on petrattavaa, ja toisaalta seurakuntien ja yhtymän väliset toimivaltakysymykset tulee määritellä yksiselitteisesti.

Riippumattoman, ulkopuolisen selvityksen tehneen Maura Audit Oy:n raportti on jatkoa keväällä 2018 valmistuneelle selvitykselle Helsingin seurakuntien johdon luottokortinkäytöstä ja matkalaskuista.

Maura Audit selvitti yhtymän johtajien, päälliköiden ja kirkkoherrojen sekä yhteisten luottamuselinten puheenjohtajien lähipiirisidonnaisuudet vuosilta 2015–2017. Lähipiiriselvitystä varten tiedot pyydettiin myös näiden henkilöiden puolisoiden sidonnaisuuksista.

”Sidonnaisuuksien lisäksi selvitettiin se, millaisia veloituksia lähipiiritahoilla on vuonna 2017 ollut yhtymän suuntaan”, sanoo yhteisen kirkkoneuvoston jäsen ja tarkastustoimikunnan puheenjohtaja Pertti Sundberg.

”Hankintojen ja ostojen lisäksi lähipiirisuhteiden pitää olla läpinäkyviä silloinkin, kun päätämme avustuksista järjestöille.”

Tyypillisesti tällaisia lähipiiriyhteisöjä ovat kirkolliset järjestöt ja yhdistykset, joiden hallituksessa tai ohjausryhmässä istuu kirkkoherra Helsingin seurakuntien edustajana. Selkeitä lähipiiriyhteisöjä ovat myös asunto-osakeyhtiöt, joissa Helsingin seurakunnilla on omistuksia ja hallitusvastuita. Lähipiiriyhteisöjen joukossa on myös yksityisiä yrityksiä tai toiminimiä, joilta kirkko ostaa palveluja.

”Tarkastettujen tapahtumien osalta ei todettu väärinkäytöksiä. Hankinnat olivat asianmukaisia”, Sundberg sanoo.

Selvitys tehtiin 76 henkilöstä. Lähipiiriyhteisöjä oli yhteensä 212, joista 76:n kanssa raportoitiin rahaliikennettä. Selvitys koski yli 1000 euron arvoisia tapahtumia. Lähipiiriselvitykseen kuuluvia tapahtumia oli vuonna 2017 yhdistysten ja säätiöiden kanssa yli 6,2 miljoonan euron ja yritysten kanssa vajaan 3,3 miljoonan euron arvosta.

Viitetiedot aukottomasti näkyviin

Vaikka esille ei tullut väärinkäytöksiä, raportti listaa useita esimerkkejä puutteellisista käytännöistä ja dokumentaatiosta.

”Laskuissa ei ole aina näkyvissä, mihin sopimuksiin tai päätöksiin maksusuoritus perustuu. Niin sanottu hiljainen tai yleinen tieto ei riitä. Myös tuplasuoritusten tai virheellisten summien riski kasvaa liian suureksi ilman kunnollisia viitteitä”, Pertti Sundberg sanoo.

Raportti korostaa, että riskit korostuvat ns. kertatoimittajien kohdalla. Lähipiiriin kuuluvia kertatoimittajia tulisikin välttää kokonaan, ja ainakin käsittelyprosessi tulee määritellä uusiksi. Raportti suosittelee lähipiirisidonnaisuuden ilmoittamista ja merkitsemistä jo hankintojen käsittelyvaiheessa.

Selvitykset antavat eväät korjata käytäntöjä

Helsingin seurakunnissa ja päättävissä elimissä päästään tarkastusprosessien lisäksi keskustelemaan toimivaltakysymyksistä. Raportti esittää, että osa seurakunnista on hankkinut lähipiiritahoilta palveluita, jotka seurakuntayhtymän perussäännön mukaan kuuluisivat yhtymän vastuulle.

”Keskitetyt hankinnat parantaisivat kontrollia ja säästäisivät kokonaiskustannuksia. Raportti suositteleekin hankintaohjeistuksien ja -käytäntöjen tarkentamista”, Pertti Sundberg sanoo.

Raportissa kiinnitetään huomiota seurakuntayhtymän ja seurakuntien hallinnassa olevien tukisäätiöiden rooliin, esimerkiksi Töölössä. Raportin johtopäätöksissä kysytään, miten toimintatuottoja ohjataan seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä.

”Tässäkin kyse on siis menettelytapojen tarkentamisesta. Nyt asiat on käytävä läpi ja päätettävä, mikä taho vastaa mistäkin. Selvitys antaa hyvät eväät ennakoida ja poistaa mahdolliset riskipaikat ja korjata puutteelliset käytännöt”, Pertti Sundberg sanoo.

Yhtymänjohtaja Juha Rintamäki lupaa, että raportin huomiot viedään myös toteutukseen.

”Kevättalven luottokortti- ja matkalaskuselvitys sekä nyt valmistunut lähipiiriselvitys ovat olleet erittäin tarpeellisia. Parannettavaa on löytynyt. Korjausliikkeitä on jo tehty ja tehdään. Seurakuntalaiset voivat luottaa, että yhteisiä varoja käytetään asianmukaisesti ja koko kaupungin parhaaksi”, Rintamäki sanoo.

Voit ladata MAURA Audit Oy:n laatiman raportin tästä.

Lisää tietoa: tarkastustoimikunnan pj. Pertti Sundberg, p. 050 423 3838, yhtymänjohtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki, p. 050 593 1944