Kesäjuhlien osallistujat ovat sitoutuneita kirkon oppeihin ja jäsenyyteen
03.07.2012 07:00
Kirkolliset kesäjuhlat kokoavat jälleen kymmeniätuhansia ihmisiä yhteen eri puolilla Suomea. Tyypillistä juhlia järjestäviin herätysliikkeisiin kuuluville ihmisille on keskimääräistä suomalaista voimakkaampi sitoutuminen kirkon jäsenyyteen, toimintamuotoihin ja uskontunnustuksen opinkappaleisiin.
Kirkon tutkimuskeskuksen tuoreesta tutkimuksesta selviää, että herätysliikkeisiin kuuluvista tai niistä vaikutteita saaneista ihmisistä yli kaksi kolmasosaa on mukana seurakunnan toimintamuodoissa vähintään kerran kuukaudessa.
Myös kiinnittyminen kirkon uskoon on voimakasta. Esimerkiksi Jeesukseen syntien sovittajana uskoo valtaosa herätysliikkeiden kannattajista, kun kaikkien kirkon jäsenten kesken luku on 44 prosenttia.
”Pienryhmät ja yhteisöt ovat monen uskon tukena. Niiden kautta kiinnittäydytään kirkkoon ja uskoon sekä osallistutaan sen toimintaan ja myös konkreettiseen vapaaehtoistyöhön”, kertoo tutkija Hanna Salomäki.
Kesäjuhlien sesonki on heinäkuussa
Ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin sekä Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat että Suviseurat.
Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat olivat 29.6.-1.7. Turussa. Niiden teemana on Armo riittää ja järjestäjänä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja Mikaelin seurakunta. Ohjelmassa on raamattuopetusta, musiikkiesityksiä ja jumalanpalvelus juhlien jokaisena päivänä. Lisäksi perheille, lapsille ja nuorille on omaa ohjelmaa.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vuotuinen päätapahtuma Suviseurat pidettiin tänä vuonna Lopella 29.6.-2.7. Pääjärjestäjänä on Helsingin Rauhanyhdistys. Järjestelyihin osallistuvat myös Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Nurmijärven ja Lohjan Rauhanyhdistykset. Ohjelma koostuu seurapuheista, yhteislauluista ja jumalanpalveluksista.
Valtakunnalliset Kansanlähetyspäivät järjestetään 6.-8. heinäkuuta Pieksämäellä. Ohjelmassa on puheita, musiikkia ja keskustelutilaisuuksia. Kansanlähetyspäivien teema on Raamatun valossa. Sunnuntain tilaisuudessa puhuu muun muassa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Järjestäjinä ovat Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys ja Pieksämäen seurakunta.
Samana viikonloppuna on myös Herättäjä-yhdistyksen Herättäjäjuhlat Isokyrössä. Ohjelma koostuu seuroista, konserteista, näytelmistä, runoilloista ja eri ammattikuntien kokoontumisista. Herättäjäjuhlien nimenä on tänä vuonna Silmäisi eteen. Esiintymässä ovat muun muassa muusikko Juha Tapio ja stand up -koomikko Mikko Vaismaa.
Länsi-Suomen Herännäisjuhlat ja Rauhan Sanan Suvijuhlat järjestetään 13.-15. heinäkuuta. Länsi-Suomen Herännäisjuhlat ovat Säkylässä, ja järjestäjänä on Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry. Rauhan Sanan Suvijuhlat pidetään Torniossa. Ne järjestää Lähetysyhdistys Rauhan Sana ja Laestadianernas Fridsföreningars Förbund r.f.
Rukoilevaisten kesäseurat ovat 20.-22. heinäkuuta Luvialla. Juhlien aihe on tänä vuonna Muist´ seurakuntaas, Herra! Järjestäjä on Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry ja Luvian seurakunta.
Kirkastusjuhlia vietetään Löydä Elämä –teemalla 27.-29. heinäkuuta Heinävedellä. Ne järjestää Kansan Raamattuseura ja Heinäveden seurakunta. Uusheräyksen kesäseurat ovat 29.-31. heinäkuuta Lapinlahdella. Järjestäjinä ovat Lestadiolainen Uusheräys ja Lapinlahden seurakunta.
Heinäkuun kesäjuhlat:
Herättäjäjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 6.–8.7.2012 Isokyrö
Järjestäjät: Herättäjä-Yhdistys, Isonkyrön seurakunta ja Isonkyrön kunta
Lisätietoja: www.h-y.fi/juhlat
Valtakunnalliset Kansanlähetyspäivät
Tapahtuman aika ja paikka: 6.–8.7.2012 Pieksämäki
Järjestäjät: Pieksämäen kaupunki, Pieksämäen seurakunta ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Lisätietoja: www.kansanlahetyspaivat.fi
Länsi-Suomen Herännäisjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 13.–15.7.2012 Säkylä
Järjestäjä: Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry
Lisätietoja: www.rukoilevaistenkirjat.fi
Rauhan Sanan Suvijuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 13.–15.7.2012 Tornio
Järjestäjät: Lähetysyhdistys Rauhan Sana ja Laestadianernas Fridsföreningars Förbund r.f.
Lisätietoja: www.lyrs.fi ja www.lff.fi
Rukoilevaisten kesäseurat
Tapahtuman aika ja paikka: 20.–22.7.2012 Luvia
Järjestäjät: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry ja Luvian seurakunta
Lisätietoja: www.rukoilevaisuus.com
Kirkastusjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 27.–29.7.2011 Heinävesi
Järjestäjät: Kansan Raamattuseura ja Heinäveden seurakunta
Lisätietoja: www.kirkastusjuhlat.fi
Uusheräyksen kesäseurat
Tapahtuman aika ja paikka: 29.–31.7.2012 Lapinlahti
Järjestäjä: Lestadiolainen Uusheräys ja Lapinlahden seurakunta
Lisätietoja: www.uusherays.fi
(Kirkon tiedotuskeskus)


Ole kavereistasi ensimmäinen, joka suosittelee tätä.