MAUNULAN UURNALEHDOSSA

Kesähartaus tiistaisin 4.6. - 20.8. klo 18.

Jo vuosia sitten oli minulla tapani kysellä tutuiltani, missä on Pekka Jokipaltion tie? Taksikuskitkin olivat ihmeissään. Sillä kadulla ei ole yhtään rakennusta. Pieni pätkä katua Kullervon tieltä nousee kohden Taivaskalliota. Se oli vastapäätä nk. "Kullervon kirousta" eli Alkon Käpylän liikettä. Aivan äskettäin on ilmestynyt Maunulan uurnalehdon opaskartta. Siinä mainitaan eversti Jokipaltio "Helsingin pelastajana". Helsingin ilmatorjunnan suunnittelijana ja sulkutulen toteuttajana hänelle voitaneen antaa tuo titteli. Näitä pohdiskelin kävellessäni pitkin uurnalehdon käytäviä.

Hei tuossa on Veikko Vennamon hauta ja tuossa on Ester Toivonen. Miksi olen niin silmät ummessa täällä kulkenut? Tämähän on ainutlaatuinen paikka Helsingissä ja koko Suomessa. Kaikki alkoi vuonna 1966. Siihen asti metsissä hiihdettiin ja samoiltiin. Kai siellä tapahtui myös vähemmän julkisuuteen vuodatettavaa. Sitten arkkitehtien työn perusteella suunniteltiin alue, jossa voimme kohdata oman henkilökohtaisen ja yhteisen historiamme. Käy hakemassa Uurnalehdon toimistosta opaskartta. Varmasti yllätyt.

En ole koskaan aiemmin tajunnut tämän hautausmaan ainutlaatuisuutta. Jokipaltio ei ole ainoa mainittava henkilö Uurnalehdon vainajien joukossa. Heitähän on tukuittain. Sinullakin on siellä joku läheinen. Siinä kulkiessa kohtaa niin yhteiskunnan poliittisia vaikuttajia kuin taiteilijoitakin. Liki neljäkymmentä vuotta olen työskennellyt seurakunnassa. Ei ihme, että lähes jokaisella askeleella törmään tuttuun nimeen. Meitä pinnan päällä täällä Maunulassa on nyt noin 8.000 ja pinnan alla noin 22.000. Vuosittain heidän määränsä lisääntyy noin 500 vainajalla. Jälleen ensi kesänä on Uurnalehdossa perinteisiä hartaustilaisuuksia, joissa hiljennytään hetkeksi yhteisen historiamme ja oman elämämme äärellä. Jaetaan yhdessä elämänkokemuksia, niin iloja kuin surujakin. Nähdään Maunulan uurnalehdossa.

Heikki K. Järvinen