Etusivu > Seurakunnat > Malmin seurakunta > Uutiset > 2017 > 08 >

Kuorokausi alkaa

Kuorokausi alkaa

18.08.2017 14:50

Malmin seurakunnassa on useita eritasoisille ja -ikäisille laulajille tarkoitettuja kuoroja. Harjoitukset jatkuvat elo-syyskuun vaihteessa. Moniin kuoroihin otetaan uusia jäseniä.

Marja - Leena Hassinen on laulanut Malmin kantaattikuorossa, entisessä Malmin kirkkokuorossa, yli kolmekymmentä vuotta.

− Musiikki tuottaa mielelle iloa kaikissa muodoissaan sekä kuulijana että kokijana. Kirkon kuorossa saa olla myös itse tuottamassa seurakunnan elämään sisältöä, Hassinen kertoo.

Hänelle kuorovuoden kohokohtia ovat keväiset esiintymismatkat.

Viikissä harjoittelevan Naiskuoro Pihlajan kakkosaltto Minna Turunen on laulanut Pihlajassa yli 12 vuotta. Hänestä kuorotoiminnassa on parasta kuorokaverit ja yhdessä laulaminen.

− Treeneihin lähteminen on välillä vaikeaa, kun väsyttää. Kotimatkalla on kuitenkin virkistynyt ja tyytyväinen olo, Turunen kertoo.

Naiskuoro Pihlaja tekee noin joka toinen vuosi konserttimatkan ulkomaille. Ne ovat olleet Turuselle ikimuistoisia kokemuksia.

Kakkosalttoa laulava Turunen on ahkeroinut myös Naiskuoroliiton suoritusmerkkejä tavoittelevissa tenteissä. Siinä piti osata ulkoa oma stemma yli kymmenessä eri kappaleessa ja laulaa ne tuomariston edessä. Pihlajan kuorotoiminta on selkeästi tavoitteellista, joka vie laulajien taitoja eteenpäin.

Kuoroihin otetaan lisää innokkaita laulajia. Joissain kuoroissa edellytetään nuotinlukutaitoa. Sen sijaan Malmin kirkolla aloittava kuorolaulukoulu alkaa aivan perusteista. Lisää tietoa aikuisten kuororyhmistä löytyy täältä.

Lapsikuoroja löytyy usealta eri kirkolta. Sopivia ryhmiä löytyy kolmivuotiaista yläluokkalaisille. Pukinmäen seurakuntakodilla harjoitelleet kuorot ovat siirtyneet Malmin kirkolle. Lisää tietoa lapsikuoroista löytyy täältä.

Kannattaa ottaa yhteyttä kuorotoiminnasta vastaaviin kanttoreihin ja kysyä lisää.

Naiskuoro Pihlaja harjoittelee Viikin kirkossa.