Mikä rippikoulu on?

Nuoruus on ainutlaatuinen elämänvaihe ja suurimmalle osalle suomalaisia rippikoulu on osa nuoruutta. Suomalaisista nuorista sen käy vuosittain noin 85%.


Rippikoulu kestää puoli vuotta. Silloin yhdessä toisten nuorten kanssa pohditaan tärkeitä ja ajankohtaisia uskon ja elämän kysymyksiä. Rippikouluaikana osallistutaan monin tavoin kirkon ja seurakunnan toimintaan. Rippikoulua voisi sanoa kristittynä olemisen peruskurssiksi. Periaatteessa oppitunteja on 80 tuntia, mutta siihen kuuluu myös monenlaista muuta ohjelmaa.

Myös kirkkoon kuulumattomat voivat tulla rippikouluun. Konfirmaatioon voivat kuitenkin osallistua vain kastetut kirkon jäsenet. Siksi nuoren rippikouluun usein kuuluu kaste ja kirkkoon liittyminen.

Ennen rippikouluihin ilmoittautumista nuorisotyönohjaajat ja nuorisopapit vierailevat useissa alueen kouluissa kertomassa tarkemmin rippikoulusta ja vastaamassa rippikoulua koskeviin kysymyksiin. Tässä kaksi usein esille nousevaa kysymystä:

VOINKO HAKEA MALMIN SEURAKUNNAN RIPARILLE, VAIKKA ASUN TOISEN SEURAKUNNAN ALUEELLA?

Malmin seurakunnan rippikouluihin voi hakea silloinkin, jos asuu jonkun toisen seurakunnan alueella. Tällöin pitää kuitenkin olla jokin peruste, kuten se, että on juuri muuttanut pois seurakunnasta, juuri muuttamassa seurakuntaan tai on seurakunnan alueella koulussa.

VOINKO HAKEA RIPARILLE, VAIKKA EN KUULU KIRKKOON?

Voit käydä rippikoulun, vaikka et kuuluisi kirkkoon. Rippikoulun yhteydessä useimmiten liitytään kirkkoon. Konfirmaatioon osallistuminen edellyttää, että sinut on kastettu ja olet kirkon jäsen.

MITÄ RIPPIKOULUSSA TAPAHTUU?

Alla on hahmoteltu rippikoulun kulku, että tiedät mikä sinua odottaa
ja mitä sinulta odotetaan.

  • ILMOITTAUTUMINEN RIPPIKOULUUN
    Ilmoittautuminen tapahtuu 1.-31.10. internetissä osoitteessa mestat.fi/rippikoulu. Ilmoittautumislinkki löytyy ilmoittautumisaikana myös tämän sivuston rippikouluosion ensimmäiseltä sivulta.
  • TIEDOT RIPPIKOULURYHMISTÄ
    Ilmoittautumisen jälkeen kaikki jaetaan ryhmiin. Tieto siitä, mihin ryhmään on päässyt, tulee postissa kotiin marraskuun lopussa.
  • ENSIMMÄINEN TAPAAMINEN OMAN RYHMÄN KANSSA
    Eka tapaaminen järjestetään tammi-maaliskuussa. Talvirippikoulut aloittavat joulu-tammikuussa. Ensimmäisessä tapaamisessa näet rippikoulusi opettajat ja muut rippikoululaiset ja saat tärkeää tietoa rippikoulun ohjelmasta. Se on eri ryhmissä hieman erilainen. On tärkeää olla mukana alusta asti.
  • SEURAKUNNAN TOIMINTAAN OSALLISTUMINEN
    Kevään aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan ja erilaisiin tilaisuuksiin 4-6 kertaa. Tämä kaikki on rippikoulua. Jos joudut olemaan pois, korvaavista tehtävistä on syytä sopia oman rippikoulun opettajan kanssa.
  • VANHEMPAINLLAT
    Rippikoulun yhteydessä vanhemmille järjestetään vanhempainiltoja. Ryhmien omissa kokoontumisissa käsitellään rippikouluun liittyviä käytännön kysymyksiä, tutustutaan konfirmaatioon ym. Joskus riparin työntekijät tapaavat riparilaisten vanhemmat henkilökohtaisesti ns. vanhempainvarteissa. Näistä tiedotetaan kevään aikana.
  • KAUPUNKIOPETUS
    Iltarippikoulussa ja päivärippikoulussa valtaosa opetuksesta tapahtuu kotinurkilla.
    Leiririppikoulua edeltää kaksi kaupunkiopetuspäivää. Päiviin osallistuminen on välttämätöntä. Niissä tutustutaan ja aloitellaan opiskelua.
  • LEIRI
    Leiri kestää viikon. Siellä opiskellaan, lauletaan, leikitään, tentitään ulkoläksyt, nukutaan, keskustellaan, pelaillaan, hengaillaan ym.
  • KONFIRMAATIO
    on jumalanpalvelus, johon rippikoulu päättyy. Yleensä sitä edeltää harjoitus. Konfirmaatio on juhla, jossa nuorten puolesta rukoillaan ja heidät siunataan. Seurakunnassamme on tapana, että ainakin yksi kummi osallistuu nuorten siunaamiseen.
  • SYYSKUUSSA alkaa isostoiminta. Voit lähteä mukaan isostoimintaan ja siten päästä seuraavana kesänä johonkin rippikouluun. Isostoiminnan lisäksi seurakunnassa on monenlaista muutakin mukavaa nuorten toimintaa. Voit lukea niistä lisää nuorten nettisivuilta www.mestat.fi
Kuvaaja: Sanna Krook