Rukoilevat kädet

Hiljaisen rukouslaulun ehtoollismessuun osallistuja saattaa ihmetellä, miksi rukouslaulajien kädet liikkuvat!

Laulun kokonaisvaltaisuuteen kuuluvat käden liikkeet. Kädet ovat ennen kaikkea ylistyksen osoittajia. Vanhimmat kuvat rukoilevista ihmisistä saviruukuissa ja katakombien seinillä kuvaavat ihmistä, ylistävää ihmistä, jonka kädet ovat avoimet ja ylöspäin kohotetut. Usein rukouslaulajien kädet käyvät myös sydämellä. Rukouslaulussa toivotaan, että rukous olisi koko kehosta, mielestä, sielusta, sydämestä ja kielestä. Näistä tärkein on sydän. Rukouksen kokeminen sydämellä voi olla hyvin konkreettista. Kun käsi viipyy tuntemassa omaa ääntä ja huokausta rintakehältä, voi paremmin tuntea äänen resonanssin itsessään. Voimme samalla mielessämme huokaista: "Herra, kuule sydämeni rukous."

Käsien rukous voi olla myös toisiin päin kurottavaa, rukouksen jakamista. Ohjaajan ja Anima mean laulajien kädet voivat myös piirtää ilmaan vanhoja nuotteja, neumeja. Tällöin käden liike kuvastaa äänen liikettä: kun käsi piirtää ilmaan matalampaa ja korkeampaa kaarta, on helppoa laulaa liikkeen mukana matalampia ja korkeampia ääniä. Tällä tavalla ajatellaan, että suullisen perinteen aikoina on kirkkolaulujakin voitu laulaa opettajan käden liikkeistä äänen korkeuksia ja muotoa seuraten.

Käden liikkeet ovat hyvin henkilökohtainen asia, joten jokainen saa käyttää käsiään tai olla käyttämättä. Kuten tunnettua on, suomalaisessa kulttuurissa ei niin paljoa puhuta käsillä. Rohkeus kokeilla voi kuitenkin avata rukouksen eri muotoja. Jo pieni on kaunista, kämmenten avaaminen on suuri ele. Avoimet kädet ottaa leipä ja viini vastaan.