Historia

Hiljaista rukouslaulumessua on vietetty Kallion kirkossa ensimmäisen kerran pääsiäisenä 1999. Neljä ensimmäistä vuotta esilaulajien ryhmää luotsasi ääni- ja laulupedagogi Pia Skibdahl. Tammikuussa 2003 messun lauluryhmää alkoi johtaa musiikkipedagogi Hilkka-Liisa Vuori.

Monet vuodet messupappina toimi Kallion seurakunnan pastori Terhi Varjoranta, joka on vuosien varrella ollut myös aktiivinen messun kehittäjä ja sydän. "Keikkapappeina" messussa ovat vierailleet mm. Helena Kolkki ja Helena Castrén. Vuonna 2009 Hiljaisen rukouslaulun messu sisällytettiin Kallion seurakunnan jumalanpalvelussuunnitelmaan, joten kaikki Kallion papit osallistuvat siihen vuorollaan. Messun ajaksi vakiintui kuukauden ensimmäinen torstai-ilta.

Joulukuussa 2009 messua edelsi ensimmäistä kertaa rukouslaulumietiskely eli rukouslaulumeditaatio. Meditatiivinen hellä laulu alkaa nykyään puoli tuntia ennen messua. Anima mea laulaa vokaaleita ja varsinkin Kyrie eleison –rukouksia. Tarkoituksena on tarjota ihmisille mahdollisuus tulla hiljentymään kirkkoon jo ennen messua, kuuntelemaan tai osallistumaan lauluun ja rukoukseen.

Syksyllä 2014 tapahtui suuri muutos, kun rukouslaulumessu muuttui jokaviikkoiseksi ja päiväksi vaihtui keskiviikko. Samalla Hilkka-Liisan kanssa kanttorivastuuta tuli jakamaan Vox Silentiin toinen laulaja, Johanna Korhonen. Jaettu ohjausvastuu messuissa on jaettu ilo ja siunaus.

Suurin musiikillinen ja myös hengellinen muutos, tai voisi sanoa kehitys, Hiljaisessa rukouslaulumessussa on ollut psalmilaulun vakiintuminen osaksi messua. Alkuun psalmeja oli raskasta laulaa. Verrattuna muuhun gregoriaaniseen repertoaariin psalmeissa on huomattavan paljon enemmän sanoja. Mietiskelevään mielentilaan ei ollut niin helppoa päästä valtavan sanamäärän kanssa. Vähitellen psalmien ihmeellinen maailma alkoi aueta. Gregoriaanisissa lauluissa yleensä lauletaan paljon säveliä vähin sanoin. Tällainen melismaattinen (= useita säveliä yhdellä tavulla laulettu) sävelkulku on myös hyvin mietiskelevä. Tällöin myös sanojen merkitys aukeaa vähitellen. Psalmilaulussa on paljon sanoja, mutta ne lauletaan yhdellä sävelkorkeudella, josta vain hieman notkahdetaan ylös- tai alaspäin. Meditatiivinen mielentila saavutetaan saman sävelen toistolla. Vanhoissa kirkkolauluissa kaiken kaikkiaan ajan kulku on vertikaalinen – ääni soi kirkossa kiireettömästi, laulajan olemus kurottelee kohti näkymätöntä ja Jumalaa.