Hellä hiljainen rukouslaulu

Keväällä 2010 Hiljaisen rukouslaulun kurssien nimeen liitettiin vielä yksi adjektiivi hellä. Sanalla hellä haluamme kuvata Jumalan asennetta ihmistä kohtaan, ihmisen äänen laatua Hiljaisessa rukouslaulussa ja toivottavaa asennetta myös muita ihmisiä kohtaan.

Hellä hiljainen rukouslaulu on luonteeltaan kristillisen kirkon rukouslaulua. Ääni on yhteys näkymättömään. Ääni on sielun liikettä, joka johdattaa ihmisen sisäiseen hiljaisuuteen – sydämen hiljaisuuteen. Ääni on elämys ja kehollinen kokemus – resonanssia kehossa. Ääni on korvin kuultava kokonaisuus, joka muodostuu perusäänestä ja yläsävelistä. Yläsävellaulu on ollut tunnettua monien vanhojen kulttuurien musiikissa. Yläsävelet ovat kirkkaita, usein korkeita, huilumaisia ääniä, joita kukaan ei sinänsä varsinaisesti laula. Myös vanhassa kirkkolaulussa yläsävelet parhaimmillaan erottuvat ja vahvistuvat puhtaina ja selvästi kuultavina. Kädet seuraavat äänen värähtelyä kehossa ja kuvastavat laulun ylistyksellistä luonnetta.

Pieni ja hellä ääni on levon ja lohdun tuovaa sointia kehossa. Voimme keskiaikaisten rukoilijoiden tavoin ajatella, että me maistamme ääneen rukoilemamme sanat suussamme, hengitämme ne keuhkoillamme, kuulemme ne korvillamme, ajattelemme ne mielessämme, tunnemme ne sydämellämme ja verisuonemmekin kohisevat niitä. Kokonaisvaltainen rukous hoitaa koko ihmistä.

Rukouksella on kolme suuntaa. Ensimmäinen suunta on oma sydän. Monta kertaa laulajien kädet pysähtyvät kuuntelemaan rintakehän alueen resonanssia, omaa sydäntä. Toinen suunta rukouksessa on Jumalalle, mutta ennen kaikkea Jumalalta – siksi laulajien avoimet kädet usein ovat kohotetut. Kolmas suunta on rukous toisten kanssa. Silloin kädet ovat pienesti auki. Sen verran kuin itsestä tuntuu. Lauluja voi myös laulaa ilman käden liikkeitä. Jo tietoisuus rukouksen kolmesta suunnasta avaa meitä hiljaisuudelle.