Etusivu > Pyhät juhlat > Via Crucis > Uutiset > 2017 > 04 >

Via Cruciksen 20 000 osallistujaa näki ja koki laulavan Jeesuksen

Via Cruciksen 20 000 osallistujaa näki ja koki laulavan Jeesuksen

14.04.2017 23:18 / päivitetty 14.04.2017 23:29

Tänä vuonna Helsingin keskustassa Via Crucis -kärsimysnäytelmää seurasi ja ristintien tapahtumiin eläytyi vaelluksella noin 20 000 ihmistä. Arvioiden mukaan vaellukseen osallistujia oli viimevuotista enemmän.

Jeesuksena nähtiin laulaja-näyttelijä Maria Ylipää. Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittaman teoksen muissakin keskeisissä rooleissa oli tänä vuonna tunnettuja naisnäyttelijöitä kuten Jaana Saarinen Neitsyt Mariana, Petriikka Pohjanheimo Juudaksena, Meri Nenonen Pietarina ja Minna Koskela Herodeksena. Mukana oli myös Tulen morsian -elokuvassa pääroolin tehnyt Tuulia Eloranta Pilatuksena.

Uutta oli myös laulava Jeesus, joka lauloi Tuomiokirkon portailla Jaakko Löytyn Tuuli työntää kulkijaa -laulun. Maria Ylipää oli itse valinnut kyseisen kappaleen laulettavakseen.

Via Crucis -tekstiin oli tehty vain pieniä muutoksia, mutta teoksen äänimaailmassa huomioitiin reformaation juhlavuosi. Uudistetussa ääninauhassa kuultiin sekä Helsingin filharmonisen kuoron että Maria Ylipään äänittämä versio Martti Lutherin Jumala ompi linnamme -virrestä.

Kärsimystien reitti kulki Kaisaniemen puistosta kello 21.30 alkaen Suomen Pankin kautta Tuomiokirkolle, jossa se päättyi ristiinnaulitsemiseen. Via Crucis esitettiin Helsingin ydinkeskustassa jo 22. kerran. Via Cruciksen ohjasi tänä vuonna kolmatta kertaa Ville Saukkonen.

Näyttelijä-laulaja Maria Ylipää nähtiin tänä vuonna Jeesuksena. Kuva: Pietari Purovaara